Thursday, February 8, 2018

Viivytellään, kaikki mahdolliset keinot käytössä

Olen jo aiemmin maininnut taloyhtiömme viivyttelevän kaikin mahdollisin keinon korjauksen aloittamista.

Tänään sain tiedon asiamieheltäni, että taloyhtiön hallitus ei ole aiemman lykkäyspyynnöön jälkeenkään toimittanut vastinettaan käräjäoikeuteen, vaan ehdottavat nyt että oikeusprosessi laitetaan odottamaan kunnes asuntoni on korjattu ja jatketaan prosessia sen jälkeen.

Eli siis lyhyesti, hallitus on aiemmin toistuvasti laiminlyönyt velvollisuuttaan ja lupaustaan korjata huoneistoni. Sen seurauksena olen tehnyt ilmoituksen ensin Vantaan ympäristökeskuksen asumisterveydestä vastaavaan yksikköön. Vantaan terveysviranomaisten toiminnan hitaus (ja jopa lapsenomainen luotto siihen, että isännöitsijä pitäisi lupauksensa) sai minut lopulta ottamaan yhteyttä lakimieheen joka laati vaatimuskirjelmän hallitukselle. Hallitus kieltäytyi suoraan kaikista vaatimuksistani ja väitti ongelmien johtuvan minun korjaus- ja muutostöistäni. Luonnollisesti väitteille ei ole esitetty mitään perusteluja. Tuolloinkin he kuitenkin lupasivat korjata huoneistoni.

Tämän jälkeen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi haasteen nostaminen. Haaste, eikä Vantaan kaupungin uhkavaade ole saaneet hallituksessa aikaan minkäänlaista konkreettista liikettä huoneistoni korjaamiseksi.

Yhtiökokouksessa toki päätettiin, että huoneistoni tullaan korjaamaan, mutta eipä sekään päätös näytä hallitusta sitovan. Silti nyt he haluaisivat että haaste laitetaan odottamaan...

Yhtiökokouksessa isännöitsijä kertoi osakkaiden läsnäollessa, hallituksen tulevan vastaamaan oikeudelle ja hallituksella on hallussaan asiantuntijaraportteja jotka osoittavat ongelman johtuvan minun korjaus ja muutostöistäni. Ei ole tullut vastausta eikä ole näkynyt todisteita.

Sen sijaan minulla on hallussani useita todisteita että vuonna 2014 tehty vesivahinkokorjaus on tehty väärin ja korjaamatta jätetyt rakenteet ovat homeessa.

Kun hallituksella on hyvät suhteet rakennuspuolelle (isännöitsijän "tuttavat" ja PJ:n työkaverit) saadaan tarvittaessa valjastettua kaikki rakennusvalvontaa myöten viivyttelemään ja pimittämään tietoa.

Hallituksen kannalta olisi toki hyvä jos asiaa saataisiin venyteltyä vielä pari vuotta, silloin korjauksessa lopullisesti ilmi tulevat vuoden 2014 tahalliset virheet olisivat jo oikeustoimien ja korvausvastuiden ulkopuolella.

Olen ehkä jo maininnut että hallituksen asiamies kertoi viime yhtiökokouksessa, että hänellä on vuosikymmenen kokemus Senaatti-kiinteistöjen asioiden hoitamisesta, siellä on varmasti oppinut kaikenlaista

No comments:

Post a Comment